Talitiainen laulaa kevättä

 

Maaliskuinen suo on valjuudessaan jotenkin säälittävä. Harmaa, sateesta vettynyt ja vähenevä lumipeite ei enää koreile kuohkeudellaan. Pitkospuut puskevat esiin jääkuorrutuksen alta. Kaikkialla tuoksuu märkä lumi, jossain oja. 

Missään ei näy pienintäkään viitettä siitä, että tämä kaikki on alkusoittoa, valmistautumista tulevaan kukoistuskauteen. 

Lumi ei enää narsku. Kulkija saa olla tarkkana askeleissaan, sillä polulle nousee paikoin jo kellertävää vettä. Sateet ovat sulattaneet jään ojista ja suon mutainen joki lainehtii.

Yhtäkkiä hätkähdän. Jostain kuuluu vuoden ensimmäinen "titityy"! Allikin pysähtyy kuuntelemaan, kallistaa päätään ja kuuntelee. Talitiainen laulaa kevättä, onhan sentään maaliskuu.

Meidän perheessä varma kevään merkki on myös Allin talvikarvan poisto-operaatio. Pitkin talvea Allin karva on kastunut lumesta ja se on paikoin huopunut kunnolla ja karva on kasvanut muutenkin villisti. Koko koira vaikuttaa isommalta kuin onkaan. Sisätiloissa huomaa myös helposti, että Allilla on aivan liian kuuma. Se vetäytyy ovien läheisyyteen ja viileille kivilaatoille makoilemaan.

Rukalla lomaillessa joku ohikulkeva lapsen ääni taasen ihmetteli, ettei koiran silmät näy. No, nyt on tuntien operaatio takana ja esiin kuoriutui jäntevä koira, jolla on kuin onkin silmät.