Valkoisen, harmaan ja sinisen sävyjä Riisitunturilla

                 

Loma on loppunut ja flunssa iskenyt. Kotisohvalta käsin on nyt mukava muistella viime viikon maisemia ja aktiviteetteja. Säiden puolesta meillä oli lähes täydellinen viikko: alkuun kirpakkaa pakkasta ja aurinkoa, loppuviikosta hieman vaihtelevampaa, mutta pakkasen puolella pysyttiin. 

Torstaina pidin taukoa suksista ja teimme äiti-porukalla tutkimusmatkan Posiolle. Tutuksi tulivat Posion poliisiasema (ihan vaan passi-asioissa...) ja Pentikinmäki kahvikuppinäyttelyineen. Pääkohteena oli tietenkin Riisitunturi, jolla olen käynyt pari kertaa kesällä, kirkkalla ja aurinkoisella säällä.

Nyt ei sattunut kirkas ja aurinkoinen sää. Vähän matkaa rinnettä noustuamme olimme melkoisessa sumussa. Tykkylumella päällystetyt puut näyttivät sumussa raahustavilta kumarilta hahmoilta, joku örkiltä, joku Muumien Möröltä.

Riisitunturilla oli myös selostus siitä, mikä on latvaton havupuu eli kuusi, joka kasva sivulle ja jonka päälle voi kasautua lunta "hatuksi" niin kuin hiihtoreissullani aiemmin ihailin. 

Kansanperinteessä sellaista kutsutaan Tapion pöydäksi, pöytäkuuseksi. Kyseessä on muttaatio tai kuusen varhaisessa vaiheessa saama vamma, jossa kuusi on menettänyt latvansa. Tapionpöydälle on muinaisina aikoina kannettu lahjoja haltioille, esimerkiksi metsästysonneen liittyen.

Lumeen hautautunut Tapion pöytä Riisitunturilla.

Riisitunturin ensimmäisen huipun jälkeen tulee loiva kaarros alas ja siellä notkelmassa sijaitsee maaginen Ikkunalampi. Kesäisillä retkillä se on ollut yksi lempipaikoistani reitin varrella. Ikkunalammen reunalla kulkee pitkospuut ja siinä on pieni penkki, levähdyspaikka patikoijille. Nyt penkki on lähes kokonaan hautautunut lumeen niin kuin on lampikin. Ei sitä lammeksi tunnistaisi, jos ei tietäisi.

Riisitunturin Ikkunalampi talvella.

"Riisitunturin kahden huipun välissä, rinnesuojuotin yläosassa oleva Ikkunalampi on poikkeuksellinen ilmiö, luonnon luoma ääretön allas. Katse etsiytyy itsestään sen itäreunan yli ja kohoaa lentoon yli sinisen järvenselän." Luontoon.fi: Riisitunturin luonto ja historia

Riisitunturi on siitä harvinainen tunturi, että sen rinnemaastossa on runsaasta sademäärästä johtuen paljon suokasvillisuutta ja alueen kansallispuisto on perustettukin alunperin suojelemaan tätä ainutlaatuista suoluontoa.

Puualueen päätyttä oli ympärillä vain valkoisen, sinisen ja harmaan sävyjä. Joissain kohtaa oli vaikea nähdä eteensä. Otin ahkerasti kuvia, mutta eivätpä ne oikein onnistuneet. Osa näyttää lähinnä siltä, kun olisin kuvannut valkeaa paperia, jolle joku on hutaissut pari harmaata lyijykynäviivaa.

Vaikka sää ei ollut kutsuvin mahdollinen ja kulku oli välillä raskasta polulla olevasta lumesta johtuen, oli alueella todella paljon kulkijoita. Yksin emme todellakaan vaeltaneet vaan melkein jonossa sai kulkea. Kuulin ainakin ranskan ja italian kieltä, toki suomea myös.

Osa oli liikkeellä lumikengillä, yksi porukka jopa hiihtäen. Suurin osa kuitenkin ihan jalan.

Oli todella mielenkiintoista nähdä Riisitunturin tykkylumiset kapeiden kuusten huiput ja muodostumat. Kulkemamme reitin nimi oli Riisin Rietas, 4.5km, ja esittelytaulussa kerrottiin sen syntytarinaa.

Kummitusta emme nähneet, tai kenties se oli yksi lumisen harmaaksi sulautunut hahmo muiden joukossa. Sen sijaan kurkimme monien kuusten alle muodostuneisiin onkaloihin ja mietimme, että sieltä saisi varmasti suojaa myrskyn sattuessa. Kuusten "helmat" kutsuivat erityisesti lapsia leikkimään ja mönkimään onkaloissa.

Näin Instagramissa ja YouTubessa muutamisa kiinnostavia pätkiä talvipyöräilystä Riisitunturin monitoimireitillä ja se jäi hieman hampaankoloon, että siihen ei nyt ollut mahdollisuutta. Jos vielä toiseen kertaan tulemme Kuusamon suunnalle talviaikaan, niin tämä olisi jotakin, mitä todellakin haluaisin tehdä.

YouTube: Talvipyöräily Riisitunturilla (20km)

Kaiken kaikkiaan mukava retki ja hyvää vaihtelua. Riisitunturi näytti talvella itsestään erilaisen puolen ja vielä kolmannella käyntikerrallakaan ei tullut tunnetta, että tämä on jo nähty.