Vauhtia ja vaaratilanteita

Mikä siinä on, että aina, kun ajattelen "älä nyt vaan aja polulta", ajan välittömästi polulta? Jos ajaa liian hitaasti, suistuu polulta, jos ajaa liian nopeasti, suistuu polulta, jos empii, takuulla ajaa pois polulta. Tänään oli varsinainen "suistu polulta" - päivä!

Ehdin ulos juuri ennen pimeää ja lähdin pyörälenkille. Lenkistä tuli tämän talven toistaiseksi pisin, noin 20km. Olosuhteet olivat suotuisat eli pakkasasteita sopivasti ja polut täydellisiä. Aluksi suuntasin suolle, suolta metsikön kautta harjualueelle, teitä pitkin takaisin suolle ja sieltä vielä kylän toista puolta kotiin. 

Pyllähdin reitin varrella aika monta kertaa. Jyrkässä alamäessä polulla oli lunta ja se vietteli renkaan väärään suuntaan. Lunta oli paljon ja se oli onneksi pehmeää.

Toisessa kohtaa yritin lähteä seuraamaan vähemmän kuljettua polkua, mutta sen pohja ei ollutkaan kestävä vaan aivan liian pehmeä ja siinä sitä taas oltiin, makasin hetken päästä kinoksessa pyörän kanssa.

Kaikenlaista muutakin sattui. Ketjut nappasivat housun lahkeen hampaisiinsa ja lahje on nyt riekaleina, joista ketjujen hampaat nappasivat uudestaan kiinni. Jossakin kaatumisen kohdassa penkkaan hukkui myös satulasuoja. Palasin sitä hakemaankin, mutta en löytänyt.

Kerran pyörän tanko osui puuhun ja sehän heitti minut melkeinpä ojaan. Fättärin tanko on tavallisen maastopyörän tankoa leveämpi ja jos poluilla on käännöksiä, joissa puut ovat suhteellisen lähellä toisiaan, voi näpit jäädä siihen väliin. Yhdessä kohtaa keskellä peltoa oli oja, johon tössäsin pyörällä liian kovalla vauhdilla. Siinä vaiheessa oli tullut jo pimeä ja vaikka minulla oli sekä otsalamppu että pyörän valo, en ehtinyt reagoida, ja hangessa taas oltiin!

Pahemmin ei onneksi sattunut, lunta oli reippaasti, mutta kyllä nyt luita ja nikamia kolottaa ja muutama mustelma on kyllä tulossa. Huomenna tietää totuuden. Tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että maastossa pyöräily vaatii jatkuvaa keskittymistä. Maisemia voi katsella vain silloin, kun pyörä on pysähdyksissä, muuten löytää itsensä polun vierestä.

Kaikista pyllähdyksistä huolimatta pyrähdys oli yksi talven nautinnollisimmista. Hämärän hetki, päivän kääntyminen iltaan, pimeyden laskeutuminen ja monipuoliset maaston vaihtelut - täydellistä!