Tänään suo oli hetken minun

 

Talvella auringonvalo ei ole koskaan samanlainen. Se heijastuu lumesta eri värisenä ja sävyisenä ja saa metsän ja maan pinnan muodot siltä kuin ne muuttaisivat alituiseen muotoaan. Vaaleansinisen sävyä tuolla, indigoa toisaalla, valkoista täällä, kultaista jossakin. 

Suolla valolla ja varjolla on tilaa leikkiä, siksi tuttukin suo on erilainen ihan joka päivä.

Tänään ei poluilla tullut ketään vastaan, vaikka reitti on hyvällä säällä yleensä kovin suosittu. Pakkasta oli -20 astetta ja sillä saattoi olla osuutta asiaan. Kerrankin suo oli yksin minun! Tai siis minun ja uskollisen kaverini Allin, joka pisti juoksuksi, kieri polulla ja hyppi hankeen, upotti karvaisen kuononsa pehmeään lumeen kuin sukeltaakseen. Kesällä Alli hyppää suolampeen ja upottaa karvaisen naamansa sinne ja pärskii kuonollaan vettä ympäriinsä. Voin kertoa, että talvisukellus on huomattavasti puhtaampi ja vähähajuisempi operaatio!

Suolla risteilee talvisin monenlaisia polkuja, joita paikalliset harrastajat ja seurat "tamppaavat" lumikengillä kulkien tai pyöräilijät vetäen perässään rengasta. Retkihiihtäjienkin latuja näkyy jossakin. Polkuja pitkin pääsee talvella paikkoihin, joihin sulan maan aikana ei pääse ja siitä tykkään talvessa erityisesti.

Yksi asia, mitä talvisessa suossa kuitenkin kaipaan, on suon tuoksu. Sitä ei talvella ole. Kerran tosin pyllähdin pyörälläni pehmeästi kinokseen ja sieltä alta ilmoille pöllähti huumaava suopursun tuoksu.

Alli ei oikein osaa poseerata kameralle,
odottaa vaan paikallaan kuin kysyen "Joko saa mennä?"