Pakkasesta viis, suolle siis

 

Olen tänä vuonna käynyt suolla ihan jokainen päivä. Koska tammikuuta on menty vasta kolme päivää, se kuulostaa suureellisemmalta kuin onkaan. Aamulla pakkasasteita oli mittarissa -19. Join kahvit ja toivoin, että lämpotila hieman siitä vähän nousisi. Suolle nimittäin teki mieli, taas. 

Onneksi lähin suo löytyy ihan omalta kylältä. Useimmiten käyn siellä koiran kanssa, mutta tänään halusin mennä pyöräillen. Nyt pitää nimittäin pyöräillä mahdollisimman paljon, sillä suon polut ovat loistavasta lumi- ja pakkastilanteesta johtuen ihan mielettömän hyvässä kunnossa. Koskaanhan ei tiedä, milloin tilanne muuttuu. Joten pakkasesta viis, suolle siis.

Kaverit pelkäävät, että palellun näillä retkilläni, mutta todellisuudessa talvipyöräilyn ongelma on päinvastainen ja hiki siellä suolla tasapainoillessa tulee. Tänäänkin pakkasin päälle merinovilla-alusasun, alakroppaan lisäksi pyöräilyhousut ja villahousut kevyiden toppahousujen alle, ja yläkroppaan islanninvillapaidan, fleece-takin ja miehen ylisuuren vanhan maiharin. Kaulaan villakauluri ja villapipon alle tuubihuivi, jota saa poskille suojaksi. Laskettelulasit suojaavat silmiä viimalta.

Pelto-olosuhteissa olisi varmaan ollut pakkautuminen ihan kohdillaan, mutta suopoluilla joutuu tasapainoilemaan sen verran, että todella lämpöä pukkaa. Usein myös rengas lipsahtaa polulta ja matka keskeytyy, kun uppoaa hankeen. Siinä, kun kampeaa itsensä ja pyöränsä taas ylös, on ainakin minulle sen verran tekemistä, että kylmä ei pääse iskemään.

Ai niin, käsissä minulla on ikuvanhat Helly Hansenin toppahanskat. Niillä ei ole tullut kylmä käsille vielä koskaan.

Siinä suolla polkiessani, valon ja varjojen leikeistä nauttiessani, tuli mieleen idea tästä blogista. Että voisin jakaa tätä soihin hurahtamisen ihanuutta. Tuskin lienen ainoa suohullu?

Kireissä pakkasissa pyöräillessä kannattaa tyylivaatimukset unohtaa

ja luottaa siihen, ettei kukaan tunnista, kun tarpeeksi naamioituu.