Öinen suo

 

Tänä viikonloppuna teimme suolle yöllisen kävelyretken. Olen haaveillut öisestä suosta jo pitkään, ja kerran ajanut pyörällä lyhyen pyrähdyksenkin, mutta yksin pimeässä liikkuessa mielikuvitus teki tepposet ja muistin uutiset lähialueella liikkuvasta villisiasta ja etelässä tehdyistä susihavainnoista ja visiitti jäi lyhyeksi. Pari kertaa hämärällä liikkuessa olen kuullut suolla aavemaista mylvintää, mutta todennäköisesi ääntely kuuluu läheiseltä alpakka-tilalta. Tai sitten ei.

Yksin en siis suolle suunnannut, vaan puhuin Turvamiehen mukaan. Yhdessä kävellessä ei pelottanut ollenkaan ja oli hienoa nauttia yön hieman mystisestä tunnelmasta. Alli lähti tietenkin innolla mukaan.

Otsalamppujen valossa lähdimme kulkemaan. Alli juoksenteli onnellisena ympäriinsä. Pakkasta oli yli -20 astetta, ei ketään muuta missään. Emme olisi edes tarvinneet otsalamppuja, hanki valaisi riittävästi ja taivaskin oli melko kirkas. Tuttu suo oli pimeässä kulkiessa taas erilainen, tutut polut eivät vaikuttivat vievän aivan uusille reiteille, etäisyydet vaikuttivat noudattavan aivan eri lakeja kuin päiväsaikaan.

Lumi narskui jalkojen alla, narsk, narsk. Pitkospuun päällä soundiin tuli mukaan kumahtava pohjasävy. Muuten ympärillä oli täysi hiljaisuus. Hangessa näkyi lukuisia jänisten jälkiä, mutta yhtään eläintä emme liikkuessamme nähneet, sen verran meistä varmasti lähti ääntä. En voinut kuitenkaan olla miettimättä, kuinka monet silmäparit metsän uumenista, näkymättömistä, menoamme tietämättämme seurasivat.

Kotiin päästyämme kasvot olivat kohmeessa ja mieli oli hyvä. Teimme minttukaakaot ja ne kyllä maistuivat.