Hämärän hetkellä

Rankka viikko. Ajatukset pyörivät vielä töissä, kohtaamisissa ja keskeneräisissä asioissa, asioissa, joihin en kovin paljon voi vaikuttaa, mutta jotka vaikuttavat minuun ja joista minulla on myös vastuuta. Suuntaan siis suolle, saadakseni ajatukset muualle, voidakseni keskittyä perheeseen ja viikonloppuun, ja saadakseni happea. 

Ehdin suolle juuri ja juuri valoisan aikaan. 

Muutaman sulan päivän jälkeen on jälleen pakkasta ja lumi on kovettunut pinnasta niin, että kokeilen kantaako hanki. Allia hanki ainakin kantaa. Minua ei. Hetken pysyn pinnan päälle, sen jälkeen jalka humpsahtaa syvyyksiin. Pysyn siis polulla.

Ajattelen kulkevani ihan vaan peruslenkin, mutta ihana ilma, auringonlasku, pikkupakkanen ja täydelliset polut houkuttelevat minut pidemmälle. Alli nauttii ja niin teen minäkin. 

Yhtäkkiä huomaan hämärän laskeutuvan. Kännykän akku alkaa loppua. Minulla ei ole otsalamppua enkä laittanut piilolinssejä, joten silmälasini alkavat huurustua. Laitan lasit taskuun ja hortoilen polulla eteenpäin. Näen sentään suunnilleen, miten polku kulkee, mutta pinnanmuotojen hahmotus kärsii ilman laseja ja hämärässä, joten mätkähtelen jalkoineni välillä kuoppaan. Sama tilanne olisi huuruisten lasienkin kanssa.

Eksymistä en pelkää, tämä suo on niin tuttu, että löydän kyllä kotiin. 

Suolla on hiljaista, hämärän jälkeen ei tule vastaankulkijoita. Samassa muistan edellisiltana paikallisryhmässä näkemäni päivityksen alueella nähdystä nuoresta sudesta, jäljet on varmistanut Riistanhoitoyhdistys.

 Ajatukseni alkavat askarrella sen parissa, mitä tekisin, jos kohtaisin suden suon perukoilla. Ehkä soittaisin sille kännykästä jotakin rajumpaa musiikkia. Muistan joskus kuulleeni jonkun soittaneen luonnossa suden kohdatessaan tälle Käärijän Cha Cha Chata. Ai niin, akku on jo ihan lopuillaan. Ehkä laulan itse sille jotain, korkealta ja kovaa. Mikähän siinä on, että päässäni alkaa aina jännittävissä metsätilanteissa soida Cherubinon aaria Mozartin oopperasta Figaron häät? Olen sitä kerran laulanut metsässä, kun näin mielestäni tuoreet karhun jätökset. Silloin se ainakin toimi, ei tullut karhu vastaan. Marjanpoimijat sen sijaan taisivat säikähtää.

Hiukset huurteessa tulen ulos suolta. Ei tullut susi vastaan ja muutenkin jo hymyilyttää.